perjantai 10. helmikuuta 2012

Gameday 5


Päivä sai taas erilaisen alun, kävi nimittäin niin , että tapsa joutui herättelemään kauppiasta ja miikkaa kun eivät heränneet kellonsoittoon. Ei ainakaan liikaa pelijännitystä ole kun ukot nukkuu kun karhut talviunella vielä kuuden aikaan…kapteenia taisi tosin jännittää päivän pelit enemmän kun heräsi ennen kukonlaulua. Kasattiin miikkan pystysänky kuljetuskuntoon ja nakitettiin Tapsa kahvinhakuun. Kahvin kanssa tarjoiltiin kanelisokeripullaa, tietysti…Pullien syömisen jälkeen aamutoimet arvottiin ennen kuin päästiin kamojen pakkaamiseen. Sitten kamat kasaan ja kentille. Lämmittelyt käyntiin, matadorit vaikuttivat hieman rasittuneilta edellisten päivien peleistä joten kaikki saivat aamupalalle jakoa valkoisten sisutablettien muodossa. Saatiin kuitenkin jalat ja päät liikkeelle ja hyvä mieli tulevaan koitokseen Kanadaa vastaan. Tapsa unohti joukkueen lahjukset ja viirit ja näin laitettiin aamulenkille takaisin huoneeseen.  Tapsa jolkki takaisin klubille kolpakollinen kahvia kainalossaan, odotettavissa oli hermoja raastavaa taistelua.
Kanadan joukkue valitteli ennen peliä kun heillä oli ollut jo 2 välipäivää kun pelasivat 3 joukkueen alkulohkossa ja heidät sijoitettiin jatkokaaviossa meidän edelle odottamaan Suomi-Etelä Afrikka tulosta. Pojat tulivat Kanadasta pelaamaan mahdollisimman paljon tennistä. He joutuvat tyytymään 4 otteluun kun suomen poijaat painavat kisoissa kaikkiaan 6 ottelua. Tasan en mene rasitukset ja pelimäärät, Kanadan pojat täysin levänneenä ja tikissä, suomen pojat rampoina mutta silti taisteluvalmiina.
Ensimmäisessä ottelussa Toni taisteli Suomalaisen leijonan lailla ja hankki itselleen 9 geimipalloa,  tiukka taistelu ja vähintään 200 kilsaa tunnissa viuhuvat syötöt eivät kuitenkaan tuottaneet kuparisen puhkeamista vaan pistetili jäi toistaiseksi tappiolliseksi.
Miikka kentälle ja rauta tulille. Huikea ensimmäinen erä huipentui tie-breakkiin jonka sinnikäs kanukki vei miikan loistavista stopparilobbiyrityksistä huolimatta. Toisessa erässä joukkuekaverit saivat reippaan naurunpurskahduksen Miikkan tokaistessa jotain… Kanukeille oli selitettävä, että herra tarvitsi vain tapposmashin jälkeen lisää buranaa…Joitain vastustajan 240 kilsaa tunnissa tulevia syöttöjä Miika jätti teatraalisesti lyömättä (kertoi puoltenvaihdossa, että ne laittaisivat käden sijoiltaan jos niitä yrittäisi palauttaa)
Läpimärästä paidasta huolimatta tappio tuli ja näin oli tilanne tavoittamaton 0-2 kanukeille. Todettiin tilanne mahdottomaksi ja jätettiin nelinpeli tällä kertaa pelaamatta. Tässä vaiheessa turneeta pelataan cup kaaviolla jolloin ilman merkitystä olevat pelit jätetään pelaamatta.
Pelien jälkeen joukkue suuntautui hierontapöydälle irvistelemään, jonka jälkeen kutsui poreallas (ulkoilman lämpötila oli n.25 astetta ja poreammeen ja DJ-Toni.  Sitten nopeat suihkut, auto tulille ja Miikkan mukana San Diegon vanhaan kaupunkiin syömään josta joukkue saattoi matadorinsa tippa linssissä kotimatkalleen, kiitos Miikkalle hienosta seurasta ja loistavista peleistä.
Alecilla vatsalihas edelleen turskana ja Miikka kotimatkalla tarkoitta kapteenille helppoa tehtävää valita seuraavaan koitokseen pelaava kokoonpano. Tapsa ja Toni liekeissä huomenna…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti